Paljon Onnea ihanat Katariina ja Markus. Hääpäivä oli kaunis ja ikimuistoinen. Tässä muutamia kuvia ihanasta hääpäivästä kesäkuun lopulla. Katariinan meikin teki meikkitaiteilija Tiitu Ryhänen, Kampaus on tehty Lohjalla Voxissa, Ihanat kukat sitoi Kukkahuone Verona ja juhlapaikkana toimi Lohjan työväentalo.
Ihanat syyshäät Lohjalla
Nämä upeat häät viettettiin syyskuun lopussa. Sää oli harmaa mutta ympäröivä luonto toi upean sävyn kaikkeen. Tätä pariskuntaa oli mahtava kuvata, riemu ja onnellisuus oli läsnä kokoajan! Potretit otettiin vihkimisen jälkeen Lohjan museon pihapiirissa ja myöhemmin illalla juhlapaikan rannassa. Hymyssä suin ja juosten mentiin joka paikkaan. Päivä oli aivan liian lyhyt! Niin upea päivä!
Kiitos Tuomas ja Laura että sain ikuistaa upean päivänne! :)
Upeat Häät Helsingissä
On suuri kunnia päästä kuvaamaan häitä. Hääkuvaus on yksi ihanimmista valokuvauksen muodoista. Päivän aikana pääset kuvaamaan upeita yksityiskohtia, hienoja kokonaisuuksia ja ainutlaatuisia tunteita. Hääkuvaus on myös haastavaa. Tilanteet tulevat eteen nopeasti, on kokoajan ennakoitava missä tapahtuu seuraavaksi. Kovin paljoa ei aina voi vaikuttaa valaistukseen, mutta siitä on silti otettava "kaikki irti". Se on haastavaa ja juuri siksi pidän hääkuvauksesta. Jokaisessa hääkuvauksessa haluaa antaa vain parastaan. Tallentaa upeita muistoja.
Nämä ihanat häät vietettiin syyskuussa Helsingissä Teatteri Toivossa. Paikka oli ihanan rouhea ja uniikki. En olisi osannut kuvitella parempaa paikkaa näille ainutlaatuisille häille. Morsian on pukusuunnittelija ja upea puku on hänen omaa tuotantoaan. Voi että miten upeasti se laskeutui ja liikkui!! Hääpari näytti aivan elokuvan tähdiltä! Illan tunnelma oli upea ja kun sulhasen bändi pääsi valloilleen, meno oli huippua!
Paljon Onnea S & S !
Styledshoot kuvaus Emmin kanssa Part 1
Kesä on ihanaa kuvausaikaa ja jos duunin jälkeen intoa vielä riittää niin silloin on iltavalolla upeaa tehdä myös omia kuvausprojekteja ja testailla uusia ideoita käytännössä. Tämä kuvaus toteutettiin Emmin kanssa kahdessa teemassa. Emmi teki itse kampauksen ja minä tein hänelle kuvausmeikin. Ensimmäinen setti kuvattiin työhuoneeni vieressä olevassa Kalkkipetterin puistossa Emmin ihanan Robin koiran kanssa. Kalkkipetterin puisto on kaunis paikka erityisesti loppukesästä kun pensaat ovat täynnä valkoisia kukkia!
Eläinten kanssa kuvaaminen on aina vähän haasteellista, eivätkä energiset koirat ole poikkeuksia! Upea Robin jaksoi kuitenkin kuvauksen hienosti ja lopputulos oli mielestäni oikein hyvä.
Kiitos Emmi & Robin!
Hääkuvat luonnonhelmassa
Sain kunnian kuvata tämän ihanan hääparin potretit ennen hääjuhlan alkua. Tein myös morsiamen hääkampauksen ja -meikin. Hääpäivän aamun tunnelma oli ihanan seesteinen. Ympärille välittyi ainoastaan parin suuri rakkaus sekä pienen pieni jännittynyt odotus illan juhlasta. Kiire oli kokonaan poissa ja saimme heittäytyä kuvauksen pariin ihanan rauhassa. Mahtavat kuvauspaikat löytyivät ihan läheltä.
Paljon Onnea tuoreelle avioparille !
Häämessuilla Saksassa
Muutamia kuvia jotka kuvasin messumatkalla Saksassa Essenissa 21-23.4.17 Messuilla esiteltiin Häämuotia vuodelle 2018 ja siitä tarkemmin raportoin Häät.fi sivustolla ja tulevassa Häät - lehdessä jossa toimin muoti- ja kauneustuottajana. Tämä oli ensimmäinen reissuni kansainvälisen häämuodin parissa ja täytyy sanoa että puvut siellä...ihan huikean upeita! Näistä siis lisää Häät -lehdessä ja Häät.fi ssa myöhemmin :)
Morsiankuvaus luonnonvalossa
Ihana Maija lähti minulle malliksi näihin kuviin jotka halusin toteuttaa luonnonvalolla vanhassa tehdasmiljöössä joka nykyään tunnetaan Luovan talouden tehtaana.
Hääpukuna toimi ihastuttava kirpputori löytöni jonka huomasimme yhtäkkiä muuttuneet supertrendikkääksi! On pitsiä, hihat, laskeutuva leikkaus, hihoissa boheemi leikkaus ja kankaassa kiiltävä,metallinhohtoinen materiaali. Kyllä kelpasi kuvata! Tein Maijalle meikin, kampauksen ja korut. Maijan mies Toni avusti kuvauksessa ja saatiin aurinkoisen päivän sisälle eksyneet valonsäteet hienosti purkkiin :) Kevät on tullut!
Malli Maia Koo
Korut, kampaus, meikki Ninka.fi
Matilda - mustavalkokuvia syksyisessä metsässä
Valokuvaajan blogissa syksyiset mustavalkokuvat
Read MoreHohtophoto part 2 - Botanical love
Vihdoin ensimmäinen erä Hohtophoto kuvista jotka kuvasin mallinani ihana Maia Koo. Upea eukalyptus seppele ja keeppi ovat Minna Penttala Floral Design valmistamia. Hurmaava tuoksu ja sopi täydellisesti lookiin. Korut ovat tekemiäni www.ninka.fi verkkokaupasta ja kuvauspaikkana oli siis Hohtophoto workshop :) Upea puku on Ira Kostoulas/Ateljee Hera käsialaa. Meikki on Sin.Kid.Makeup. Kiitos kaikille jotka olitte mukana! Tässä kuvia :