Perhekuvaukset Kalkkipetterissä, ja mitä tästä eteenpäin

Olen viime viikkoina inventoinut mun duuneja (ja vähän elämääkin) todella tarkkaan. Mitä haluan työssäni säilyttää, mitä häivyttää. Mitkä ovat niitä asioita joiden tekeminen saa sydämeni hakkaamaan ihan vähän voimakkaammin riemusta ja luovuuteni valloilleen. Mitkä ovat niitä asioita joita kannattaa tehdä ja mitä ei. Kaikkea. Ei. Voi. Yksi. Ihminen. Tehdä. Vaikka kuinka olisi kiva. Tämä olkoon ponnekas muistutus itselleni :)

Voi että olen kuitenkin yrittänyt. Aivan liikaa. Jostain on pakko luopua.

Kampaamo lopettaa 15.12. mennessä ja korut jatkavat verkkokauppassa. Niiden luomista rakastan edelleen.Kampauksia ja meikkejä teen edelleen, erityisesti kuvauksien yhteyteen. Valokuvaus ja sisällöntuotanto tulee jatkossa kuitenkin olemaan se johon voimani keskitän.

Studio on valokuvaajalle Suomen olosuhteissa melkeinpä pakollinen. Tai ei välttämättä. Voi kuvata myös asiakkaiden kotona. Tämä toimii erittäin hyvin esim vauvakuvauksessa. Minulla onkin mukava pieni setti mukana liikkuvia salamavaloja joilla pystytän studion tarvittaessa ihan mihin vaan. Mutta.

Oma studio on kuitenkin paikka jossa tiedän aina miten valo käyttäytyy. Se on paikka jonne voin rakentaa kuvaustaustan valitsemasi teeman mukaisesti ja muuttaa sitä koska haluan. Se on paikka jonne pitää voida tulla iloisin mielin ja olla luova lapsi jälleen. Minä tarvitsen tällaisen paikan. Se on minun rakas studioni.

Luonnonvalo on minulle elementtinä kaikkein tärkein. Olen metsästänyt täydellistä luonnonvalo studiota aika paljon :D Löysinkin kivan pitkästä aikaa! Viimeisen vuoden olen toiminut aivan Lohjan keskustassa. Ihana valo. Aivan liian kallis budjettiini ja aika pieni. Mutta valo saa minut syttymään joka kerta.

Jotain kuitenkin puuttui.

Luonto! Haluan kuvata lifestyle henkisiä valokuvia. Perhekuvausta luontopolulla, lapsikuvausta puistossa, hääkuvia puutarhassa, boudoir kuvia tehtaanmiljöössä, edustuskuvia järvenrannassa. Tai miten päin vaan!

Sitten tiesin että minun on palattava. Uudessa studiossa miljööseen siirtyminen käy vaivatta ja nopeasti. Voin siis samalla kertaa tarvittaessa kuvata studiossa ja miljöössä.

Remonttipäiväkirja alkaa siis ihan kohta :) Ninka Studio löytyy Kalkkipetterin maisemista jälleen 1.1.2020. Intoa puhkuen menen kirjoittamaan vuokrasopimuksen huomenna.

Nämä kuvat ovat jo muutaman vuoden vanhoja, mutta edustavat aika paljon sitä kuvaustyyliä jota haluan toteuttaa <3 Nämä kulkevat tässä nimellä perhekuvaus vaikka koko perhe ei näihin kuviin päässyt, ne olivat äidin ja tyttärien oma hetki. Ihanaa seikkailumieltä. Sitä pitäisi aina olla vähän, eikös ;)

Ylioppilaskuvaukset

Ihanaa, kevät ja kesä on juhlien aikaa. Kesäkuun alussa juhlitaan tuttuun tapaan Ylioppilaat  ja ammattiin valmistuvat <3

Kuvausvarauksia onkin tullut jo kivasti. Juhlapäivänä 2.6. kuvaan näillä näkymin Kalkkipetterin puistossa tai Pähkinäniemessä ja siellä on vielä iltapäivällä muutamia aikoja jäljellä. Kuvauspaikka tarkentuu vielä lähempänä ja siitä tiedotetaan kuvattaville henkilökohtaisesti, kun samalla saa kuvaan saapumisen ohjeistuksen. Mikäli haluat keskustella kuvauksesta etukäteen se onnistuu tapaamisella Studiollani Lohjan Kalkkipetterissä. 

Kuvata voi kaikkina muinakin päivinä ja missä tahansa kuvauspaikassa! Miljöökuvaukset ovat ihania ylioppilaskuvauksessa. Jos Sinulla on jokin rakas harrastus tai paikka, kuvaus voidaan suunnitella sen ympärille. Kuvauksissa on aina rento ja mukava tunnelma :) Tervetuloa! 

 

ylioppilaskuvaus
Ylioppilaskuvaus luonnossa
Ylioppilaskuvaus ulkona
Ylioppilaskuvaus lohja

Aurinkoinen 1 - vuotias syksyisissä kuvissa

Lisää hyvänmielen kuvia! Viime syksynä teimme ihanan retken Pähkinäniemeen jossa kuvattiin tämän nuoren herran 1 vuotiskuvat. Niin upea päivä! Ihanasti saatiin ilo ja riemu kuviin. Kuvia tuli todella paljon ja valinta olikin hankala. Tässä muutama kuvaajan valinta :) 

1 v kuvaus lohja
lapsikuvaus lohja
1 vuotias lapsikuvaus lohja
Lapsikuvaus lohja

Ihanat syyshäät Lohjalla

Nämä upeat häät viettettiin syyskuun lopussa. Sää oli harmaa mutta ympäröivä luonto toi upean sävyn kaikkeen. Tätä pariskuntaa oli mahtava kuvata, riemu ja onnellisuus oli läsnä kokoajan! Potretit otettiin vihkimisen jälkeen Lohjan museon pihapiirissa ja myöhemmin illalla juhlapaikan rannassa. Hymyssä suin ja juosten mentiin joka paikkaan. Päivä oli aivan liian lyhyt! Niin upea päivä! 

 Kiitos Tuomas ja Laura että sain ikuistaa upean päivänne! :)

Laura&Tuomas-7932.jpg
Laura&Tuomas-7927.jpg
Laura&Tuomas-5794.jpg
Laura&Tuomas-.jpg
Laura&Tuomas-5765.jpg
Laura&Tuomas-7977.jpg
Laura&Tuomas-7991.jpg
Laura&Tuomas-8038.jpg
Laura&Tuomas-8064.jpg
Laura&Tuomas-8184.jpg
Laura&Tuomas-5902.jpg
Laura&Tuomas-8137.jpg
Laura&Tuomas-6527.jpg

2 v kuvaus Lohjan Museolla

Ihan parasta tässä työssä on lapsikuvaukset. Niistä ei vauhtia ja iloa puutu. Kuumakin usein tulee. Niin kävi näissäkin kuvauksissa elokuun lopussa vaikka päivä oli todella viileä. Iloinen ja reipas kaksivuotias nimittäin pinkoi aikamoista vauhtia Lohjan Museolla. Kuvaaja perässä :) Välillä istahdettiin rappusille poseeraamaan. Muistoksi tuli iso määrä iloisen touhukkaita ja supersuloisa kuvia. Tässä niistä muutama.

Ninka_lapsikuvaukset_4.jpg
Ninka_lapsikuvaukset_3.jpg
Ninka_lapsikuvaukset.jpg
Ninka_lapsikuvauksetmiljöössä.jpg