Joulukorttikuvaukset Ninka Studiolla

Joulukorttikuvaukset järjestettiin tänä vuonna Ninka Studiolla tuttuun verkkaiseen tapaan ja hyvissä ajoin ennen joulua. En yleensä pidä minikuvauksia enkä pidä pikakuvauksista, joten tänäkin vuonna joulukorttikuvauksiin varattiin ihan runsaasti kuvausaikaa. Digikuvista yhden vedoksen sai myös jouluntoivotus tekstillä. Valmiit kortitkin toimitimme lisätilauksesta halukkaille. Tarvittaessa olemme jopa postittaneetkin kortit asiakkaiden puolesta.

Taustan stailaukseen sain apua ihanalta Marinalta joka on toiminut korvaamattomana apunani työharjoittelunsa aikana.

Ihania lapsia, perheitä ja lemmikkejä saimme kuvata kahden päivän aikana. Tässä muutamia kuvauksen kuvia.

Ihanaa joulunodotusta kaikille <3

joulukorttikuvaus
joulukorttikuvaus lohja
Amanda&Alina.jpg
joulukorttikuvaus lohja
joulukorttikuvaus Lohja
joulukortti-04084.jpg
lemmikkien joulukorttikuvaus lohja

Perhekuvaukset Kalkkipetterissä, ja mitä tästä eteenpäin

Olen viime viikkoina inventoinut mun duuneja (ja vähän elämääkin) todella tarkkaan. Mitä haluan työssäni säilyttää, mitä häivyttää. Mitkä ovat niitä asioita joiden tekeminen saa sydämeni hakkaamaan ihan vähän voimakkaammin riemusta ja luovuuteni valloilleen. Mitkä ovat niitä asioita joita kannattaa tehdä ja mitä ei. Kaikkea. Ei. Voi. Yksi. Ihminen. Tehdä. Vaikka kuinka olisi kiva. Tämä olkoon ponnekas muistutus itselleni :)

Voi että olen kuitenkin yrittänyt. Aivan liikaa. Jostain on pakko luopua.

Kampaamo lopettaa 15.12. mennessä ja korut jatkavat verkkokauppassa. Niiden luomista rakastan edelleen.Kampauksia ja meikkejä teen edelleen, erityisesti kuvauksien yhteyteen. Valokuvaus ja sisällöntuotanto tulee jatkossa kuitenkin olemaan se johon voimani keskitän.

Studio on valokuvaajalle Suomen olosuhteissa melkeinpä pakollinen. Tai ei välttämättä. Voi kuvata myös asiakkaiden kotona. Tämä toimii erittäin hyvin esim vauvakuvauksessa. Minulla onkin mukava pieni setti mukana liikkuvia salamavaloja joilla pystytän studion tarvittaessa ihan mihin vaan. Mutta.

Oma studio on kuitenkin paikka jossa tiedän aina miten valo käyttäytyy. Se on paikka jonne voin rakentaa kuvaustaustan valitsemasi teeman mukaisesti ja muuttaa sitä koska haluan. Se on paikka jonne pitää voida tulla iloisin mielin ja olla luova lapsi jälleen. Minä tarvitsen tällaisen paikan. Se on minun rakas studioni.

Luonnonvalo on minulle elementtinä kaikkein tärkein. Olen metsästänyt täydellistä luonnonvalo studiota aika paljon :D Löysinkin kivan pitkästä aikaa! Viimeisen vuoden olen toiminut aivan Lohjan keskustassa. Ihana valo. Aivan liian kallis budjettiini ja aika pieni. Mutta valo saa minut syttymään joka kerta.

Jotain kuitenkin puuttui.

Luonto! Haluan kuvata lifestyle henkisiä valokuvia. Perhekuvausta luontopolulla, lapsikuvausta puistossa, hääkuvia puutarhassa, boudoir kuvia tehtaanmiljöössä, edustuskuvia järvenrannassa. Tai miten päin vaan!

Sitten tiesin että minun on palattava. Uudessa studiossa miljööseen siirtyminen käy vaivatta ja nopeasti. Voin siis samalla kertaa tarvittaessa kuvata studiossa ja miljöössä.

Remonttipäiväkirja alkaa siis ihan kohta :) Ninka Studio löytyy Kalkkipetterin maisemista jälleen 1.1.2020. Intoa puhkuen menen kirjoittamaan vuokrasopimuksen huomenna.

Nämä kuvat ovat jo muutaman vuoden vanhoja, mutta edustavat aika paljon sitä kuvaustyyliä jota haluan toteuttaa <3 Nämä kulkevat tässä nimellä perhekuvaus vaikka koko perhe ei näihin kuviin päässyt, ne olivat äidin ja tyttärien oma hetki. Ihanaa seikkailumieltä. Sitä pitäisi aina olla vähän, eikös ;)

Pienen prinsessan 1 v. kuvaus studiolla

Ihanaa syyspäivää! Ilmassa alkaa olemaan jo ihanaa kirpeää pakkassäätä. Otetaan tässä hääpostausten väliin yksi synttärikuvaus. Tämä ihana pikkuprinsessa innostui potkuautosta kun kuvaajatäti oli jo kaikki temput koittanut niin viimeinen oli se valttikortti :D

Ihana!!!

lapsikuvaus Lohja
1 vuotiskuvaus Lohja
Lapsikuvaaja Lohja
Lapsikuvaus Lohja

Lapsikuvauksessa on se jännä että koskaan ei etukäteen tiedä miten ne menee. Joskus on iloinen päivä, joskus taas kiukuttaa (ei kuvaajaa kuitenkaan), joskus hampaat kutittaa tai muuten vaan jännittää. Siitä syystä haluan varata lapsikuvaukseen runsaasti aikaa. Useasti kestää vähän aikaa että lapsi tottuu paikkaan (ja mitä ihmettä ne aikuiset huutelee ja mustan laatikon takaa kurkkii joku täti). Sitten kun on tottunut niin sitten onkin hyvä pistää tanssiksi ja leikkiä studion leluilla. Vaikka vanhemman silmään saattaisi näyttää että oma lapsi ei ollenkaan hymyillyt niin ihania kuvia saadaan aina. Joskus tulee kuvattua sitä toista puolta, vakavampaa, harkitsevampaa lasta, mutta yleensä aina on mukana jokunen hymykuvakin. Sellainen napakymppi. Tädin konstilaatikosta kyllä löytyy kaikenlaista mukavaa :)

Rakkaudella

Nina







Aurinkoinen 1 - vuotias syksyisissä kuvissa

Lisää hyvänmielen kuvia! Viime syksynä teimme ihanan retken Pähkinäniemeen jossa kuvattiin tämän nuoren herran 1 vuotiskuvat. Niin upea päivä! Ihanasti saatiin ilo ja riemu kuviin. Kuvia tuli todella paljon ja valinta olikin hankala. Tässä muutama kuvaajan valinta :) 

1 v kuvaus lohja
lapsikuvaus lohja
1 vuotias lapsikuvaus lohja
Lapsikuvaus lohja

Vauvakuvaus/ Perhekuvaus

Haluan ottaa kuvia jotka saavat hymyilemään lämpimästi aina kun katsot niitä. Sellaisia kuvia joissa on tunne ja merkitystä. Tästä syystä rakastan kuvata lapsia, perheitä ja rakkautta. Se on oikeastaan tärkein syy miksi olen valokuvaaja. Mutta tässä ei ole kysymys minusta, vaan Sinusta. Siitä tunteesta joka Sinulla on siinä hetkessä. Se rakkaus ja tunne on ikuistamisen arvoinen.

Newborn kuvauksessa kuvausikäsuositus on alle 14 vrk vanhalle vauvalle. Tällöin vauva nukkuu paljon ja helposti aseteltavissa kuvaukseen. Joskus kuitenkin uuden tulokkaan kanssa saattaa ensimmäiset viikot mennä sellaisessa hujauksessa ettei kuvaukseen aikomuksista huolimatta ennätä. Kuvaan myös vanhempia kuin pari viikkoisia vauvoja. Kuvista tulee vaan aika paljon ilmeikkäimpiä ja liikkuvampia kuin newborn kuvista. Vai mitä tuumaat, kun olet juuri löytänyt jalat, kädet, kielen ja kaikkea kivaa mitä voi liikutella ja viuhtoa edestakaisin! Sehän on superhauskaa :) Kuvaajan onkin oltava supernopea että saa hetken ikuistettua. Ja jos ei uni ole tullakseen niin sitten se ei yleensä vaan tule. En itse tykkää niin tarkkaan asetelluista vauvakuvista vaan tässäkin menen enemmän valon ja henkilökuvan linjalla.

Tämän ihanan perheen kuvat saavat minut hyvälle tuulelle. Pieni poika tässä 1 kk ikäinen. Kuvaus tehtiin Ninka Studiolla sekä luonnonvaloa että perinteistä studiovaloa käyttämällä. 

perhekuvaus
Perhekuvaus
vauvakuvaus

Pienen pieni poika - vauvakuvaus studiolla

Tämä ihana pienokainen on tässä noin viikon vanha. Kuvat otettiin Ninka Studiolla pienokaisen nukkuessa suloisesti koko kuvauksen ajan. Samalla kerralla otettiin myös kuvat pienistä isosiskoista. Vaikka studioni on pieni, niin kaksi erilaista taustaa onnistuu laittaa valmiiksi jo ennen kuvauksia ja kuvaus sujuu joutuisasti myös pikkuväelle :) 

Sulo--3.jpg
vauvakuvaus lohja
vauvakuvaus lohja
Stella & Hertta-3044.jpg

2 v kuvaus Lohjan Museolla

Ihan parasta tässä työssä on lapsikuvaukset. Niistä ei vauhtia ja iloa puutu. Kuumakin usein tulee. Niin kävi näissäkin kuvauksissa elokuun lopussa vaikka päivä oli todella viileä. Iloinen ja reipas kaksivuotias nimittäin pinkoi aikamoista vauhtia Lohjan Museolla. Kuvaaja perässä :) Välillä istahdettiin rappusille poseeraamaan. Muistoksi tuli iso määrä iloisen touhukkaita ja supersuloisa kuvia. Tässä niistä muutama.

Ninka_lapsikuvaukset_4.jpg
Ninka_lapsikuvaukset_3.jpg
Ninka_lapsikuvaukset.jpg
Ninka_lapsikuvauksetmiljöössä.jpg