Perhekuvaukset Kalkkipetterissä, ja mitä tästä eteenpäin

Olen viime viikkoina inventoinut mun duuneja (ja vähän elämääkin) todella tarkkaan. Mitä haluan työssäni säilyttää, mitä häivyttää. Mitkä ovat niitä asioita joiden tekeminen saa sydämeni hakkaamaan ihan vähän voimakkaammin riemusta ja luovuuteni valloilleen. Mitkä ovat niitä asioita joita kannattaa tehdä ja mitä ei. Kaikkea. Ei. Voi. Yksi. Ihminen. Tehdä. Vaikka kuinka olisi kiva. Tämä olkoon ponnekas muistutus itselleni :)

Voi että olen kuitenkin yrittänyt. Aivan liikaa. Jostain on pakko luopua.

Kampaamo lopettaa 15.12. mennessä ja korut jatkavat verkkokauppassa. Niiden luomista rakastan edelleen.Kampauksia ja meikkejä teen edelleen, erityisesti kuvauksien yhteyteen. Valokuvaus ja sisällöntuotanto tulee jatkossa kuitenkin olemaan se johon voimani keskitän.

Studio on valokuvaajalle Suomen olosuhteissa melkeinpä pakollinen. Tai ei välttämättä. Voi kuvata myös asiakkaiden kotona. Tämä toimii erittäin hyvin esim vauvakuvauksessa. Minulla onkin mukava pieni setti mukana liikkuvia salamavaloja joilla pystytän studion tarvittaessa ihan mihin vaan. Mutta.

Oma studio on kuitenkin paikka jossa tiedän aina miten valo käyttäytyy. Se on paikka jonne voin rakentaa kuvaustaustan valitsemasi teeman mukaisesti ja muuttaa sitä koska haluan. Se on paikka jonne pitää voida tulla iloisin mielin ja olla luova lapsi jälleen. Minä tarvitsen tällaisen paikan. Se on minun rakas studioni.

Luonnonvalo on minulle elementtinä kaikkein tärkein. Olen metsästänyt täydellistä luonnonvalo studiota aika paljon :D Löysinkin kivan pitkästä aikaa! Viimeisen vuoden olen toiminut aivan Lohjan keskustassa. Ihana valo. Aivan liian kallis budjettiini ja aika pieni. Mutta valo saa minut syttymään joka kerta.

Jotain kuitenkin puuttui.

Luonto! Haluan kuvata lifestyle henkisiä valokuvia. Perhekuvausta luontopolulla, lapsikuvausta puistossa, hääkuvia puutarhassa, boudoir kuvia tehtaanmiljöössä, edustuskuvia järvenrannassa. Tai miten päin vaan!

Sitten tiesin että minun on palattava. Uudessa studiossa miljööseen siirtyminen käy vaivatta ja nopeasti. Voin siis samalla kertaa tarvittaessa kuvata studiossa ja miljöössä.

Remonttipäiväkirja alkaa siis ihan kohta :) Ninka Studio löytyy Kalkkipetterin maisemista jälleen 1.1.2020. Intoa puhkuen menen kirjoittamaan vuokrasopimuksen huomenna.

Nämä kuvat ovat jo muutaman vuoden vanhoja, mutta edustavat aika paljon sitä kuvaustyyliä jota haluan toteuttaa <3 Nämä kulkevat tässä nimellä perhekuvaus vaikka koko perhe ei näihin kuviin päässyt, ne olivat äidin ja tyttärien oma hetki. Ihanaa seikkailumieltä. Sitä pitäisi aina olla vähän, eikös ;)

Vauvakuvaus/ Perhekuvaus

Haluan ottaa kuvia jotka saavat hymyilemään lämpimästi aina kun katsot niitä. Sellaisia kuvia joissa on tunne ja merkitystä. Tästä syystä rakastan kuvata lapsia, perheitä ja rakkautta. Se on oikeastaan tärkein syy miksi olen valokuvaaja. Mutta tässä ei ole kysymys minusta, vaan Sinusta. Siitä tunteesta joka Sinulla on siinä hetkessä. Se rakkaus ja tunne on ikuistamisen arvoinen.

Newborn kuvauksessa kuvausikäsuositus on alle 14 vrk vanhalle vauvalle. Tällöin vauva nukkuu paljon ja helposti aseteltavissa kuvaukseen. Joskus kuitenkin uuden tulokkaan kanssa saattaa ensimmäiset viikot mennä sellaisessa hujauksessa ettei kuvaukseen aikomuksista huolimatta ennätä. Kuvaan myös vanhempia kuin pari viikkoisia vauvoja. Kuvista tulee vaan aika paljon ilmeikkäimpiä ja liikkuvampia kuin newborn kuvista. Vai mitä tuumaat, kun olet juuri löytänyt jalat, kädet, kielen ja kaikkea kivaa mitä voi liikutella ja viuhtoa edestakaisin! Sehän on superhauskaa :) Kuvaajan onkin oltava supernopea että saa hetken ikuistettua. Ja jos ei uni ole tullakseen niin sitten se ei yleensä vaan tule. En itse tykkää niin tarkkaan asetelluista vauvakuvista vaan tässäkin menen enemmän valon ja henkilökuvan linjalla.

Tämän ihanan perheen kuvat saavat minut hyvälle tuulelle. Pieni poika tässä 1 kk ikäinen. Kuvaus tehtiin Ninka Studiolla sekä luonnonvaloa että perinteistä studiovaloa käyttämällä. 

perhekuvaus
Perhekuvaus
vauvakuvaus

Pienen pieni poika - vauvakuvaus studiolla

Tämä ihana pienokainen on tässä noin viikon vanha. Kuvat otettiin Ninka Studiolla pienokaisen nukkuessa suloisesti koko kuvauksen ajan. Samalla kerralla otettiin myös kuvat pienistä isosiskoista. Vaikka studioni on pieni, niin kaksi erilaista taustaa onnistuu laittaa valmiiksi jo ennen kuvauksia ja kuvaus sujuu joutuisasti myös pikkuväelle :) 

Sulo--3.jpg
vauvakuvaus lohja
vauvakuvaus lohja
Stella & Hertta-3044.jpg

Perhekuvaus/Newbornkuvaus

Tämä vuosi 2018 on alkanut vauhdikkaasti! Vuosi 2017 oli niin ihana että siitä riittää muisteltavaa tänne blogiinkin vielä pitkäksi aikaa. Ihania kuvauksia pääsin tekemään ja niistä lisää myöhemmin! 

Viime viikolla pääsin seuraamaan Tea J. Photographyn Newborn kuvausta. Se oli aivan mahtavaa. Tea käsitteli vauvaa hienosti ja pieni poika nukkui ihanasti miltein koko kolmituntisen kuvauksen ajan. Välillä piti tietysti herätä tankkaamaan että jaksaa. Sain myös itse kuvata ja pääsin kokeilemaan Tean oppeja heti käytännössä. Viime vuonna tuli käytyä newborn kuvausseminaarissa ja tälle vuodelle on tulossa paljon pieniä vastasyntyneitä kuvaukseen. Newborn kuvista jää ihanat muistot perheelle. Tässä muutamia kuvia perhekuvauksesta. Newborn kuvia myöhemmin :)

Perhekuvaus-Newbornkuvaus--7.jpg
Perhekuvaus-Newbornkuvaus--8.jpg
Perhekuvaus-Newbornkuvaus-3798.jpg
Perhekuvaus-Newbornkuvaus--4.jpg
Perhekuvaus-Newbornkuvaus--2.jpg
Perhekuvaus-Newbornkuvaus--9.jpg